Tehtaan Hotellin sosiaalisen median lyhytvideohanke oli menestys
Tehtaan Hotellia operoiva karkkilalainen perheyhtiö Bleisure Finland Oy sai yritystoiminnan kehittämistukea 3000 €. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader-ryhmältä Ykkösakseli. Tuen avulla yritys toteuttaa Tehtaan hotellin lyhytvideomarkkinointia uusien asiakkaiden tavoittamiseksi ja liiketoiminnan kasvattamiseksi. Hanke alkoi 1.11.2025 ja tuotannollista ja seurantajaksoa oli kolme kuukautta 30.4.2026 asti.
Kolmen kuukauden yhteistyön aikana toteutettu lyhytvideomarkkinointi on kasvattanut merkittävästi Tehtaan Hotellin näkyvyyttä ja tavoittavuutta eri sosiaalisen median kanavissa. Julkaistut videosisällöt keräsivät orgaanisen näkyvyyden ja maksetun mainonnan avulla yhteensä yli 531 000 näyttökertaa. Profiilien näyttökertoja kertyi yhteensä noin 10 335. Sisällöt herättivät hyvin vuorovaikutusta yleisössä ja keräsivät yhteensä 2 389 tykkäystä, 38 kommenttia, 107 jakoa sekä 39 tallennusta. Videoiden kautta verkkosivuille siirtyi yhteensä 2 593 kävijää, mikä osoittaa sisältöjen onnistuneen ohjaamaan kiinnostunutta yleisöä tutustumaan Tehtaan Hotellin palveluihin tarkemmin. Yhteistyön aikana sosiaalisen median kanavat kasvattivat seuraajamääriään yhteensä 409 uudella seuraajalla. Tulokset osoittavat, että videosisällöt ovat onnistuneet lisäämään sekä tunnettuutta että yleisön sitoutumista useissa eri kohderyhmissä. Tavoitettu yleisö koostui erityisesti 18–54-vuotiaista käyttäjistä, ja suurin osa näkyvyydestä kertyi Helsingissä sekä muissa Etelä-Suomen kaupungeissa.
Kokonaisuudessaan yhteistyö on tuottanut vahvan näkyvyyden Tehtaan Hotellille ja tukenut brändin digitaalista tunnettuutta tehokkaasti lyhytvideomarkkinoinnin avulla. Tulokset osoittavat, että videosisällöt toimivat erinomaisena keinona kasvattaa tavoittavuutta, aktivoida yleisöä ja ohjata liikennettä verkkosivuille.
Lisätietoja toimitusjohtaja Vesa Kokkonen, vesa.kokkonen(at)bleisure.fi

